torstai 28. marraskuuta 2013

Suosituksia

Tänään kannattaa avata telkku ylekakkoselta klo 22.45! Silminnäkijän aiheena Homekoulun hinta. Kellonaika on muuttunut ja ohjelma tuleekin vähän harmillisen myöhään. Mutta kannattaa pysyä nyt hereillä! Varsinkin kaikkien vanhempien.

Ja päivän linkiksi vielä koululaisten lakosta Kotkassa: Ninni käy homekoulua neljättä vuotta
 
Mäkin olen monesti miettinyt lakkoa. Eduskunnan portailla. Ja ihan sellasta nälkälakkoa. Kun meidän sairastuneiden silmin näin ei vaan voi jatkua. Mutta mitä näkee muiden silmät?

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tänään


Kun minä ja mieheni mentiin naimisiin niin meidän jatkoilla sain armaani laulamana (ja tämän bändin soittamana) kuulla tämän biisin:



Ja aika hyvin on pitänyt kutinsa meidän perheessä.

Koko viimeinen viikko on ollut aikalailla ihan kauheeta, mutta tänään tuli valoa tunneliin kun tapasin viisaan lääkärin. Onneksi sellaisiakin on suhteessä tähän problematiikkaan.

Ja onneksi on hyviä miehiä. <3 Tai ylipäänsä oikeita ihmisiä juuri sinun vierelle.

torstai 21. marraskuuta 2013

Viikon linkkivinkit:


http://www.tiede.fi/uutiset/5221/hometalo_saattaa_iskea_hermoihin

Tää uus tutkimus on aika mielenkiintoinen ja selittäisi mun ja muiden kävelyvaikeuksia aikalailla. Ja nyt mulla on kävelykin pysynyt kuosissa kun oon käynyt nimenomaan hierojalla, joka käsittelee hermoja...

Tsekkaa myös nää linkit:

http://areena.yle.fi/tv/2091012?ref=leiki-ark

http://www.iltalehti.fi/terveys/2013111817732658_tr.shtml

Kotoilua

Nyt meillekin on palautunut taas netti käyttöön. Katkon aikana huomasi kyllä, et paljon intensiivisemmin pysty keskittymään vaikka katsomaan leffoja :D Meillä on täällä sairastupa taas vaihteeksi käynnissä. Mutta siitä selviää kun syö hyvin:


Ja harrastaa rauhallisia:


Mä pystyin viime viikolla käymään Pirkkahallissa Kädentaitomessuilla! Ja se oli ihan ihmeellistä vaikka ihmisiä oli aivan järjetön määrä! Mut maskin kanssa se onnistui ja tällä kertaa en saanut homeenhajua kaupan päälle. Toki edelleen olo oli epämukava kuumassa maskissa, mutta sainpahan napattua messutarjouksesta neljä kerää kympillä! Ja Ylöjärven Teivon uudelta ABC:ltä on pongattu kiva Kirjapörssi ja sieltä matkaan lähti viiden euron neuleohjeet pienokaisille! Nyt olisi tarkoitus myyntiinkin saada jotain aikaiseksi. Ollaan varattu joulumyyjäisiin myyntipaikkaa :) Ja nyt mä vaan kuumeisesti mietin mitä kaikkee kivaa sinne voisi tehdä...

torstai 14. marraskuuta 2013

Sydämen läpi



Meidän ikkunasta näkyy sydänkoivu. Se on näkynyt samanlaisena koko kaksi vuotta. Sen läpi mä voin ajatella, että meistä pidetään huolta. Niin kuin esimerkiksi tänään. Olin lähdössä viemään Samuelia juna-asemalle ja siinä samassa rakas mieheni muisti mainita, että etuvalot ei muuten toimi. Ja mä olen lähdössä huomenna reisuun ja tulossa iltapimeellä takaisin. Voitte arvata, että olin vähän kireenä siitä, että edelleen rakas mieheni oli unohtanut koko homman ja asian olisi voinut hoitaa jo päivällä. Paniikissa (minä paniikissa miten auto saadaan hoidettua ja Samuel siitä kuinka kauan joutuu kuunteleen marmatusta) sitten soitettiin yhdelle kaverille, että voisiko katsoa onko polttimot vai sulakkeet ongelmana. No sattumoisin tää kaveri oli just itse auton polttimoiden edessä varaosakaupassa!!! Ja osti sitten meille ne ja mä kurvasin kaupan pihalle, ne saatiin vaihdettua ja valot toimi taas. Oli vaan just samaan aikaan päättäneet sammua. Että aika kummallisesti ja tehokkaasti nää asiat välillä järjestyy. :)


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kiitos

Ollaan viimeisen kuukauden aikana saatu kokea ihan tosi paljon ihmisten välittämistä. Me lähdettiin kuukauteen nollabudjetilla ja kertaakaan ei oo ollut pulaa mistään (Matt. 6 kävi toteen). Joitain asioita on joutunut odottamaan (esim. dödöö heh heh hoo) parempiin aikoihin, mutta ruokaa on riittänyt yllinkyllin. Nyt Samuel sai palkkansa ja kirppari on taas alkanut tuottaan. Vielä varmaan yks kuukausi menee tiukalla, mutta sitten saapuukin veronpalautukset tuomaan meille jouluun helpotusta.

Mutta tää on ollut hurjan opettavaista ja toisten ihmisten välittäminen on vetänyt hiljaiseksi. Nyt on vakaa aikomus siihen, että jos itellä rahatilanne paranee, niin todellakin meen rohkeesti antamaan lahjakortteja yms. muille joilla tiedän olevan tiukempaa. Mä en yhtään tajua sitä, että miksi toisilla saisi olla tuhat kertaa enemmän kuin toisilla. Jos mulla on mahdollisuus auttaa, niin autan enemmän kuin ilolla. Nyt mä ehkä tajuun oikeesti sen "Jos sulla on kaks paitaa, anna toinen pois."

Suomalaiset on tosi arkoja puhumaan rahasta. Mä en oo kuulunut oikeen koskaan siihen kastiin ja siks mä oonkin ihan avoimesti voinut tilanteesta kirjoittaa josta joku muu voi ajatella et ihan pimeetä. Eikä kaikkien tarvitse tietenkään puhua, mutta joskus asioiden kertominen avoimesti voisi auttaa ihmisiä suuntaan kuin toiseen.

Ja multa on kyllä tosi moni asia riisuuntunut viimeisten kuukausien aikan. Meillä on ollut tiukkaa jo ainakin vuoden, mutta tää tosi tiukkuus viimestään antoi mulle vähän perspektiiviä siihen mikä oikeesti on tärkeää. Tätä avaan vielä jossain toisessa tekstissä enemmän. :) Ja oikeesti pitäis alkaa laittaan teille nyt luomuvinkkejä ihonhoitoon ja pyykinpesuun ja silleen, yritän olla vielä skarpimpi!

Tää viikko on mennyt niin, että maanantaina tipahti postiluukusta 20 euron S-lahjakortti ja tiistaina tupsahti meille valontuoja oven taakse tälläisen paketin kanssa:


Ja valoista on ollut jo tosi paljon iloa! Nyt on tunnelma kohdillaan ja olo heti kotoisampi syksyn keskellä.



Ja yks terveyteen liittyväkin siunaus saapui inboxiin. Ihan on kreisiä ja mä vaan kiitän! Ilman tätä kaikkea vois olla aika vaikea kestää tätä tilannetta. Kiitos ihanat! <3 <3 <3


maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaikkea pitää kokeilla

Mutta aina ei ehkä kannattaisi. Olin eilen Juha Tapion konsertissa Tamperetalossa. Ja siihen taloon mun ei kannata enää uudestaan mennä. Vaikka olisi kuinka 200 euron arvosta työpaikan virikeseteleitä käyttämättä (ja niitä ei saa antaa muille) ja ne menis vanhaksi tämän vuoden puolella. Olin siis periaatteessa ilmaisessa kulttuurielämyksessä, mutta taas tuli todettua, että on se vaan aika mahdoton yhtälö homealtistuneelle ja hajusteyliherkälle käydä kulttuuririennoissa. Tällä kertaa hajuvesimereltä pelasti uusi hengitysmaski, joka on osoittautunut ihan superhyväksi! Se stoppaa kyllä suurimman osan hajuista. Aika epämukava sitä on käyttää ja sen kanssa ei ihan voi piiloutua massaan, mutta on se sen arvoinen.

Itse konsertti oli koskettava ja sieltä sai taas uutta henkistä voimaa jaksaa. Mutta tälläisen homekoiran nenään home vain haisi vahvasti. Kotimatkalla ääni oli poissa  ja päässä tuntui raskaalta. Kotona vaatteet ulos tuulettumaan ja tyttö saunaan tappolöylyihin ja soodapesuun, niin johan lähti hajut. Ja iltapalaksi allergialääkettä ja buranaa ja silti tänään saan nauttia krapulasta. Ihan kökkis olo. Mutta tämän mä jo laskin riskihintaan. Mutta olishan se ihan superia jos noista konserttitaloista ei tehtäis vuotavia (katso linkki), ihmiset vähän malttais hajuvesien kanssa ja hajusteyliherkille ja astmaatikoille olisi omat erilliset aitiot kuten invaliideillekin.

Mutta upeaa oli silti kokea jälleen millainen voima esimerkiksi konserteilla on henkiselle hyvinvoinnille. Tosin vähävaraiset harvoin kulttuuririennoille pääsee, mulla oli säkä virikesetelien kanssa. Siispä haastankin teidät kaikki lahjoittamaan Lippupisteen tms. lahjakortin jollekin ystävälle/ystäville, joilla tiedätte olevan rahaa niukasti! Pukinkonttiin virkistäytymistä! Mutta tuon lahjan suosittelen antamaan jollekin, jolla ei ole tätä rajoittavaa ongelmatekijää yleisötilaisuuksien kanssa. :) Mutta virkistetään yhdessä toisiamme! Juha Tapiokin sanoi mun mielestä hyvin jotenkin siihen tyyliin, että selviämme vain pitämällä yhtä. Minusta se oli yksinkertaisen hyvin sanottu.

Ja tässä mun lempparibiisi eiliseltä, se on osoitettu jokaisen teidän sydämelle!


perjantai 8. marraskuuta 2013

Eikö tämä teistä ole muutoksen paikka?


HOMEKOULUN HINTA (KLIKKAA LINKKIIN)

Mun pitää hengittää muutaman kerran rauhassa luettuani näitä juttuja, miten te reagoitte? Voiko näin asiat jatkua? Varsinkin vanhemmat, te olette avainasemassa, ikävä kyllä. Ilman vaatimusta puhtaista kouluista, niitä ei tule. Sen takia tämä asia lepää jokaisen meidän varassa. Ainoastaan yhteistyöllä tämä asia voi edistyä.

Koomaa

Mä oon ollut vähän koko viikon koomassa. Oon nukkunut joka yö jotain 12 tuntia. Joku ois nyt varmaan silleen et ihan liikaaa!! Mutta joskus aikanaan lääkäri sanoi mulle että talvisin pitäisi nukkua enemmän, karhuista pitäisi ottaa horrosmallia jos nukuttaa. Mä komppaan karhuja. Nyt kun ei kauheesti oo tekemistä, niin huomaa vielä paremmin pimeyden voiman. Oon ollut jotenkin ihan hajalla siihen et täytyy asua pohjolassa. Enää kun ei voi edes kynttilöitä polttaa sisällä, niin sekään ei tuo lohtua. Ja rahaa ei oo ollut ostaa ledvaloja, nykyäänhän saa sisustuksiin mitä ihanempia valoja. No, ne on joulun jälkeen taas alennuksessa, niin ehkä ryntään sitten ostaan niitä ja teen meidän kodista discon. Oi ku pääsiskin muute discoon eli yökerhoon :D Ah, mä rakastan niin sitä et oon ihan ysärilapsi termieni kanssa :D

Mutta joo, vähän lohtua syksyyn on tosiaan tuonut neulominen. Mun rakas siskon tyttö täytti kaksi vuotta viime viikolla ja mä neuloin hälle lahjaksi kaulahuivin. Näin säästyi myös rahaa lahjahankinnoissa kun lanka oli äidin ostamaa ja mä vaan tein työn. Tälläinen vaaleanpunainen siitä tuli:



Joulun valoa jäämme odottamaan. :)

P.S. Kiitos kaikille mun tarinan lukeneille, sivuilla oli käynyt lähemmäs tuhat vierailijaa. Mitä enemmän tää tulee tietoisuuteen, niin sitä paremmin ehkä asiat etenee järkevämpään suuntaan. :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Näin kaikki tapahtui


Minun tarina


Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kertoa se, miksi olen sairastunut. Ehkä se auttaa ymmärtämään sitä pohjaa missä nyt ollaan ja voi rohkaista toisia huomaamaan ajoissa vaarat ettei kenenkään tarvitsisi sairastua yhtä vakavasti. 

Altistumisen juuret ovat jo ala-asteen koulussani. Nyt jälkeenpäin sen olen vasta osannut yhdistää. Ensimmäisinä vuosina koulussa minulla alkoi toistuvat nenäverenvuodot, mutta sitä pidettiin ihan normaalina. Kun pääsimme neljänneltä luokalta, kuulimme, että koulussa oli opettajia, jotka olivat sairastuneet koulun homeesta. Siihen aikaan ei asiaan herätty, näin vain todettiin. Mitään vaaraa ei tuntunut olleen, koska ei siitä sen suuremmin puhuttu. Toisenkin ala-asteen koulu koki remontin heti kun me lähdimme sieltä. Yläaste ja lukio kaiketi olivat aika ok, mutta kummasti siellä ja varsinkin lukiossa väsytti. Mutta väsymykseen koulussa saattaa vaikuttaa myös ilmanvaihdon puute ja silloinkin voidaan puhua huonosta sisäilmasta.

Selkeästi huonoihin tiloihin päädyin lukion jälkeen. Sokeritoukat (viihtyvät kosteudessa) tervehti aina iloisesti aamuisin uudessa koulussani ja sen asuntolassa. Ilma-ala oli raskas. Toisen vuoden kotoa lähdettyäni vietin Virossa, jossa kerrostalomme kaikessa neuvostoliittolaisuudessaan oli silti aika hyvä. Mutta paikat missä teimme työt, eivät olleet kovin kehuttavia. Kun pääsin opiskelemaan sosionomiksi niin varmasti olin taas lähempänä homeista sairastumista, koska koulussa oli heikko happi kuten myös asuntolassa. Olin oikeastaan koko opiskelun ajan aika ahdistunut henkisesti ja luulen ilmanlaadulla olleen vahva yhteys asiaan. 

Valmistuttuani ostin halvan 60-luvulla valmistuneen rivarin metsästä. Metsä hengitti varmasti paljon paljon enemmän kuin se talo. Ja töissä ei ollut yhtään sen parempi ilma. Ja tämä oli se ajankohta kun aloin huomattavasti enemmän oireilemaan. Ramppasin lääkärissä väsymyksestä ja ainaisista flunssista. Sain myös joidenkin silmissä laiskan maineen kun jouduin olemaan paljon töistä pois flunssien takia. Mitään lääkärissä ei kuitenkaan löydetty ja homeisiin ei osattu yhdistää. Lopulta leirijaksoilla aloin poskista oudosti hehkumaan, olin silmät ristissä ja huonovointinen. Ajattelin sen kuuluvan normaaliin leirielämään. Sietokykyni huonossa olossa oli aika korkealla. Kuvittelin pitkään, että on normaalia voida pahoin. Vaadin työtiloihin sisäilmamittauksia ja yksinhän niitä sai olla vaatimassa. Onneksi vaadin ja näin ettei tietyissä paikoissa oireiluni ollut harhaa vaan sisäilmaongelmaa mustaa valkoisella.

Mutta sitten syksy 2011 oli erilainen. Olin kokonaisen syksyn ilman flunssia ja oloni oli fyysisesti parempi. Mutta samaan aikaan en ollut enää töissä ja vietin suurimman osan ajasta uudessa asunnossa Jyväskylässä. Sattumaa?

Mutta samat vanhat oireet jatkui kun aloitin työt uudessa työpaikassa. Haistoin kyllä heti, että taloissa ongelmia oli, mutta en ajatellut niiden enää pahentavan tilannetta. Poskiontelontulehdusta, flunssaa ja lopulta astman oireet tuli mukaan kuvioihin. Niistä ehkä eniten säikähdin itsekin. Menin työterveyteen ja lääkäri määräsi PEF-puhallukset tehtäväksi työpaikalla. Sain käyttööni hengistysteitä avaavan astmalääkkeen. Hiuslakkaa laittaessa huomasinkin yhtäkkiä tarvitsevani lääkettä. Ja leirillä ollessani en ollut illalla varma heräisinkö enää aamulla. Tätä kirjottaessani mietin, onko oikein kirjoittaa näin avoimesti. Mutta mielestäni terveydellä ei tule leikkiä eikä salailu auta mitään. Omista oireistaan voi kirjoittaa. Ja suurin osa Suomen valtion tai seurakunnan tiloista on huonossa tilassa, eikä siinä ole sinänsä mitään uutta. Eikä huonossa sisäilmassa ole mitään skandaalimaista vaan on vain ongelmia, jotka kuuluu ratkaista. Myytti siitä, että sisäilmaongemat on kauhistuttavia ja salailtavia, pitää purkaa. Laissa vain lukee, että asumis- ja työympäristö pitää olla turvallinen ja sitä lakia kuuluu noudattaa. Ja se olisi vielä järkevää, koska korjaamiskustannukset tulee takaisin terveyskustannusten säästöissä.

Työpaikalla ja kotona tehdyistä PEF-puhalluksista selvisi, että töissä lukemat laskee ja kotona paranee, mutta puhallusten tippuminen ei ollut tarpeeksi mm. astman täyteen Kelakorvaukseen. Aloitin kuitenkin lääkärin suosituksesta säännöllisen astmalääkityksen. Tässä vaiheessa tarinaa olisi ollut huippua, että Suomessa lääkäreillä olisi ollut kunnollinen koulutus sairaudesta. Minulle olisi voitu määrätä kielto mennä huonoihin tiloihin ja järjestää homeettomat tilat työskentelyyn. Mutta kukaan ei sanonut mitään. Ja minä en kovin helpolla luovuta suhteessa töihini. Jatkoin. Syksyllä 2012 tilanteeni alkoi huonontumaan, astmalääkkeistä ei tuntunut olevan tarpeeksi apua, voin huonommin ja huonommin ja lopulta minulle puhkesi hajuste- ja kemikaaliyliherkkyys. En enää sietänyt tupakansavua, pakokaasuja, pyykinpesuaineita, hajuvesiä, hiuslakkoja tai haisevia meikkejä. Kaupassa käyntikin alkoi vaikeutumaan. Haistoin ihmisten vaatteistakin ovatko he viettäneet paljon aikaa homeisissa tiloissa. Aloimme hävittämään vanhoja tavaroita ja uudistimme omaisuutemme, kaikista vaatteista elektroniikkaan saakka. Otimme osamaksuja selvitäksemme. Esimerkiksi vanhoja papereita käsitellessäni sain aina poskiini allergisen reaktion. Ilma kotonakin raikastui kun kaikki vanhat tekstiilit ja tavarat laitettiin pois.

Töissä esimiehen kanssa sovittiin, että teen kaiken mahdollisen etänä. Mutta asiakastyössä se ei ole kauhean pätevä yhtälö. Ja tilanne eteni. Minulla alkoi olemaan joka päivä töiden aikana ja niiden jälkeen pahoinvointia ja väsymystä. Nuorten käyttämät hajuvedet alkoivat käymään ylivoimaiseksi. Olin usein flunssassa ja tervehtyminen vei kauan. Välillä nenä vuoti verta iltaisin. Illat meni maaten sohvalla, koska muuta en jaksanut. Koko keväästä en muista kuin työtehtäviä, koska se oli selviämistä työtehtävästä toiseen. Työ ja työyhteisö itsessään oli parasta, mutta oman olon sietäminen kävi mahdottomaksi. Viimeiset kaksi viikkoa keväällä meni niin, että kun iltaisin menin nukkumaan, minua oksetti ja aamulla heräsin taas huonoon oloon. En halunnut antaa periksi. Lopulta löysin itseni vessanrajasta oksentamasta kokonaisen iltapäivän. Siinä vaiheessa, kun kaikki voimat oli loppu, tajusin ettei näin voi jatkaa. Ei omaa terveyttä voi uhrata työn takia.

En ollut vain halunnut luovuttaa, en halunnut taas sitä – jo valmiiksi valheellista - ”laiskan leimaa”. Pelkäsin, mitä muut ajattelisivat. Pelkäsin siihen asti, että olin menettämässä oman terveyteni ja osaksi sen menetinkin kun en osannut ajoissa sanoa ei. Tällä kirjoituksellani haluan myös rohkaista siihen, että sinä ja sinun terveytesi on tärkein. Ei sinun työsi tai taloudellinen tilanne, vaan sinä itse merkitset eniten. Kukaan ei voi auttaa muita jos ei ensin auta itseään.

Nyt on enää epätodennäköistä, että voisin jatkaa töitä tavallisten lasten ja nuorten parissa. Työnantajani ei suostunut suoraan siirtoon muihin tehtäviin taloudellisen tilanteen takia. Mutta odottelen nyt Kevan päätöstä työkokeilusta, jota kautta voisi saada mahdollisesti koulutuksen työhön mitä voisi tehdä puhtaassa toimistossa ja etänä. Ensimmäinen haku tuli hylkynä takaisin ja valitus siirrettiin muutoksenhakuvaliokunnalle, koska minulla ei kuulemma ole mitään työkyvyn laskua odotettavissa. Huolimatta oman lääkärin kirjoittamasta kolmen sivun B-lausunnosta ja Helsingin Työterveyslaitoksen papereista huolimatta. Tämä on se yhteiskunnan tilanne missä me homealtistuneet saamme olla. Emme ole sairaita emmekä tarvitse mitään, vaikka lääkäri olisi kirjoittanut tuhat sivua B-lausuntoa. Laitoin kyllä valitukseen Kevalle, missä kerroin mahdollisimman selkokielellä, että mielummin maksaisin verorahoja töissä käymisestä kuin istuisin kotona. Vaan heillä on asiasta toinen näkemys. Onko se kovin kustannustehokas, sitä voikin kovasti miettiä. Mutta jään odottamaan Kevan päätöstä kohtalostani.

En voi itse ainakaan vielä aloittaa ominvaroin opiskelua, sillä kuten on jo selväksi tullut, siihen ei ole varaa meidän perheessä. Ja korotettua opintotukea saa vasta kahdeksan työvuoden jälkeen, minulla kasassa vasta melkein kuusi. Toissapäivänä selailin taas Mollia ja eihän siellä näy ilmoituksia nuorisotyöstä jota voisi tehdä etänä. Ulkotyökään ei ole vastaus, koska pyykinpesuaineet yms. haisevat myös ulkona. Puhelinmyyntityöhän olisi aina mahdollisuus, mutta tiedän että mun pää ei sitä kestäisi kovin hyvin ja mielummin tekisin sellaista työtä mistä edellisessä koulutuksesta olisi hyötyä. Mutta toki jos muuta ei tule, niin sitten se on niin.

Arkeni nykyään on sitä, että olen todella herkistynyt kaikelle. Kaupassa käynti aiheuttaa oireet. Emme voi kutsua ihmisiä kylään meille. Kulttuuririennoissa on hankala käydä. Kahvillakin käyminen on haastavaa. Elän koko ajan vähän niinkuin yhteiskunnan ulkopuolella. On vain koti, ulkoilma ja ne tietyt paikat missä voin käydä. Haistan ulkohomeen sisälle asti ja voin vain haaveilla elämästä jossain meren rannalla, missä pystyisin hengittämään. Parhaat hetket on ne kun tunnen raikkaan ilman ja voin ilman ongelmia hengittää. Jos meillä olisi varaa, rakentaisimme pienen hirsimökin järven rannalle. Tämä sama haave on tällä hetkellä sadoilla, tuhansilla muilla. Tällä hetkellä meidät on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle haaveilemaan paremmasta huomisesta. Jos haluat olla auttamassa meitä, käy kirjoittamassa nimesi adressiin ja ole vaikka itse yhteydessä päättäjiin. Jos vierelläsi on altistunut, kysy kuinka voit auttaa ja auta. Nyt vietämme myös valtakunnallista Terveen Sisäilman Puolesta viikkoa ja siihenkin osallistuminen ja tapahtuman mainostaminen omalla sivullasi auttaisi. Toivon koko sydämestä, että asioille löytyisi vielä ratkaisut, kaikkien sairastuneiden kohdalla. Olisi aika toimia loppuun asti, niin että sairastuneilla olisi tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Huvittavia linkkejä

Kuukausi sitten julkaistu Porin koulujen ja päiväkotien salainen sisäilmaraportti oli vähän toisenlainen kuin nyt tämä uusi: Täysin toinen kuva

Tässä tilassa ei päiväkoti enää jatka sisäilmaongelmien takia, mutta rakennusta ei pureta: Ymmärrättekö te tämän logiikan?

TRE!! LOVELOVELOVE!

"On satsattava tulevaisuuteen, lasten ja nuorten sekä Tampereen kaupungin työntekijöiden terveyteen. Siksi sisäilmaongelmat on hoidettava pikaisesti"
Käy lukemassa: Homekoulut saatava kuntoon viidessä vuodessa

Tässä taas yksi syy miksi pidän Tampereesta <3 Ja plussaa myös demareille! Ja myös Oulun sanomista sai lukea oikeaa suuntaa: Ennakoimalla homeongelmien kimppuun

Kaikki satsaus terveyteen maksaa itsensä takaisin. Ennaltaehkäisevä työ on se mikä on halvinta työtä. Päivän aamenet sille.