tiistai 31. joulukuuta 2013

Uutena vuotena järki käteen?

Joulu meni (menee) hyvin, mitä nyt oon viimeiset päivät taas maannut flunssassa. Mutta tänään mieli on ihan hyvä ja odotan tulevaa vuotta. Jos se olisikin järjen vuosi? Hyviä päätöksiä tehtäisiin ja ihmisistä pidettäisiin huoli?

Tässä linkki Maria Nordinin blogiin aiheesta: "Myrkytetäänkö lastasi päiväkodissa?" Blogista saa lukea kuinka Suomessa vielä käytetään EU:n kieltämiä aineita mm. päiväkodeissa. Joten kyllä tekemistä riittää seuraavaankin vuoteen.

Mutta uusin voimin vuoteen 2014! OLKOON SE JÄRKEVÄ! :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tampereen joulua

Viikonloppuna olin kauan odotetussa reissussa Tampereelle siskon ja siskon lasten kaksi vee ja yhdeksän vee kanssa. Ne on muuten mun parhaat ja rakkaimmat. Reissu onnistui oikein hyvin ja suhteellisen pienillä seurauksilla selvisinkin. Oon oikeastaan koko viikon voinut aika hyvin vaikka teimme vielä ostosreissunkin Tampereelle tiistaina, kun koko syksyn on pitänyt hankkia metallisia koreja liinavaatteille, koska lastulevykaapissa ne saa ihan oman tuoksunsa kehitettyä. Nyt on nekin sitten hankittu ja päästiin samalla viemään kummitytön perheelle joulumuistamiset. Ja pitkästä aikaa oli sellanen virkistynyt olo.

Tänään kävin myös allergiakampaamossa saamassa hiuksiin vähän ryhtiä leikkauksella ja päätin piipahtaa vielä työpaikallakin sanomassa hyvät joulut. Oli kyllä ihanaa nähdä edes osaa työkavereista. Mulle on ollut aika tosi kova paikka olla töistä poissa, varsinkin kun porukka on Suomen paras. :D Kyllähän käynnistä taas kroppa sanoi mielipiteensä, mutta oli se sen arvoista!

Tässä vielä joulumaisemia Mansesta:


Tallipiha on niin tunnelmallinen paikka!


Elli oli pikkasen onnessaan päästessään karuselliin, josta oli vain lasten kirjasta lukenut. :)


Finlaysonin lasten kirkko on ihan mun lemppari, siellä lapset saa olla lapsia ja päästä mukaan juttuihin itse tekemällä, koskemalla ja leikkimällä. Elli oli jälleen riemuissaan ja myös isosiskonsa viihtyi hyvin. Ja me isommatkin. :)


 

Tallipihan lisäksi kävimme vielä joulutorilla keskustorilla ja siellä pitikin kulkea koko ajan maskin kanssa. Mutta sen kanssa pärjäsi ja suuntasimme sitten kulkumme vielä parhaaseen juttuun: Koiramäen Jouluun Särkänniemen mäelle.


Mulle paikka oli aika hyvä, koska rakennukset olivat vasta viime kesänä tehtyjä. Ihmisiä oli aivan liikaa, mutta mäen päällä, järven vieressä (pienenä mä luulin Näsijärveä mereksi, se oli niin iso) tuuli onneksi navakasti.


Joulumaassa oli monta hauskaa askartelu/toimintapistettä. Ihmispaljouden takia piti aika paljon jonotella, mutta se ei onneksi lasten menoa haitannut.


Koirien tiernat. Jostain syystä mä en ole kyllä koskaan oikein lämmennyt tolle, mutta onhan se sellainen perinteinen juttu!


Koiramäen tallista löytyi liuta eläimiä ja kamalat laamatkin. Niistä en ottanut kuvaa enkä mennyt edes lähelle. En tiedä mitään niin karmivaa kuin laamat ja alpakat. Tiedoksi nyt tämäkin.


Kunnaksen luomat hahmot ovat kyllä parhaita luomuksia Suomessa. Ja mä ennustan että Tampereen Koiramäen Joulusta voi tulla uusi kilpaileva hittituote Joulupukin maan rinnalle. Nyt aukiolot oli liian suppeat, mutta toivottavasti ensi jouluun tulee jo muutosta!

Mutta nyt täytyisi keskittyä varmaan tähän omaan joulumaahan. Se jääkin nähtäväksi millaista jälkeä syntyy vai syntyykö ollenkaan. :)

perjantai 13. joulukuuta 2013

Sairaan mieli

Tänään on taas huono päivä. Tuntuu kuin koko muu maailma liikkuisi eteenpäin ja minä olisin jäänyt omaan elämääni kellumaan päämäärättömästi. Minä olen vasta 29-vuotias, mutta joudun elämään niinkuin 80-vuotias. Sunnuntaina oon menossa siskon perheen kanssa Tampereelle ja nyt mun täytyy pitää huolta, että jaksan sen menon. Olen vain kotona, istun sohvalla, istun koneella, makaan sängyssä, teen vähän ruokaa ja odotan. Odotan sunnuntaita niinkuin vanhukset odottavat vierailijoita.

Päässäni soi vaan että "paha saa palkkansa". Näinhän monet sairaat saattavat ajatella. "Mun on ollut pakko tehdä jotain pahaa että näin tapahtuu." "Mitä pahaa minä olen tehnyt?" Ja sit koko muu maailma vastaa "Et todellakaan ole mitään pahaa tehnyt, sairaus ei ole sinun syysi". Miksi sitten tuntuu siltä että se on? Oon ihan varma myöskin siitä, että monet ihmiset vihaa mua. Olen hankaloittanut asioita olemalla sairas. Pääni kuiskaa "Parempi kun en olisi olemassa". Tällästä mä kelaan. Ei kauheen rattoisaa.

Ja se yksinjäämisen tunne on kaikista kamalin. Oon ihan varma, että kaikki on unohtaneet mut. Kukaan ei oikein soita enää. Kukaan ei käy kylässä. Eikä voikaan käydä. Ja kyllä mä tiedän, että musta välitetään, mutta sairaan tunnetulvat puskee väkisinkin pintaan. Ja mä en oikein tiedä mitä niille tunteille tehdä. Toki voisin harjoittaa mantrana positiivisuutta tai tehdä koko ajan rentoutusharjoituksia. Mut ehkä mä kumminkin alan leikkimään, että mun sohva on elävä ja puran sille tuntoni kun itse on niin vaikea nostaa puhelinta ja soittaa ihmisille. Ettei nyt vaan olisi vaivaksi kellekään. Kyllä, minä elän jo nyt rauhallisia vanhuuteni päiviä läpi. Mutta onneksi siihen kuuluu kahvi ja pikkuleivät. Pikkulinnut vain puuttuvat ikkunan takaa.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kun kukaan ei auta


Haluan jakaa teille osan Iltalehdessä (28.11.2013) ilmestyneestä jutusta. Olen saanut itse seurata Satun tilannetta hyvin läheltä ja sen seuraaminen ei todellakaan ole ollut helppoa.
Ennen kuin itse sairastuin homeista, luulin että kaikki hoitoa tarvitsevat hoidetaan, mutta nyt tiedän ettei näin ole. Ihmisiä jää suorastaan heitteille ja tässä yksi kertomus siitä:

Sairashuoneen vanki


MAHDOTON TAPAUS Satu joutui nukkumaan autossaan, koska hän saa rajuja oireita sisätiloissa. Kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja vaikeasta homeyliherkkyydestä kärsivä nuori nainen on jäänyt heitteille.

Anne Kauranen, anne.kauranen@ilmedia.fi

Viime kesänä jyväskyläläinen Satu joutui pakenemaan sairauksiaan omaan autoonsa. Sielläkin tuulettimen oli oltava koko ajan päällä, joten hänen kaverinsa ajeli autolla ympäriinsä, että Satu sai nukuttua muutaman tunnin katkonaista unta.
Satu oli täysin loppu. Ennen ajeluita hän oli viikkojen ajan käynyt kotonaan vain öisin nukkumassa kolmisen tuntia. Sitten hengittäminen kävi taas liian vaikeaksi, ja hänen oli lähdettävä ulos. Ulkonakaan ei ollut hyvä olla, koska ilmassa oli siitepölyä.
Hengenahdistus ei ole Sadun ainoa ongelma, vaan huono sisäilma lamauttaa hänet kaikin tavoin. Hän menettää puhekykynsä ja ajatukset sumenevat. Sadun polvet lukkiutuvat jäykiksi, jolloin hän voi kaatua holtittomasti. Joskus hän alkaa kouristella. Siihen ei tarvita hometaloa. Satu voi saada oireita melkein missä tahansa rakennuksessa, myös puhdistusaineista.

Lääkärien painajainen

Sadun tarina on niin hurja, että sitä on vaikea uskoa. Tämän tietää tamperelainen tutkijalääkäri ja professori Olli Polo , joka on joutunut laittamaan kaiken ammattitaitonsa ja arvovaltansa likoon saadakseen Sadulle apua. Hän tietää myös olevansa nuoren naisen viimeinen oljenkorsi.
Satu otti yhteyttä Poloon, koska hän kokee jääneensä heitteille Jyväskylässä. Terveysviranomaiset väittävät, että ilman soveltuvaa asuntoa jäänyt Satu kuuluu sosiaalihuollon vastuulle. Sosiaaliviranomaiset puolestaan sanovat, että ongelmat johtuvat Sadun sairaudesta.
Satua on kyllä yritetty auttaa. Häntä on kierrätetty kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa ja testeissä infektio-osastolla sekä sisätautien ja neurologian poliklinikoilla. Välillä hänet on viety ambulanssilla päivystykseen, välillä hän on hakeutunut sinne itse. Joka kerta hänet lopulta kotiutetaan ja perässä seuraa kirje, että tutkimukset lopetetaan.
– Lääkäri sanoi, että ei ole enää mitä tutkia, ei ole enää keinoja. Kysyin, että mitäs, kun nämä oireet eivät ole poistuneet. Lääkäri sanoi, että jos ne siitä lähtisi ja koeta pärjäillä, Satu kertoo. Ainoa, joka on osannut hieman helpottaa Sadun oloa, on Olli Polo. Hänen diagnoosinsa on, että Satu sairastaa kroonista väsymysoireyhtymää, CFS:ää, jota pahentaa vaikea homeyliherkkyys.

Vaikea diagnoosi

Kuten moni muu potilas, Satu kääntyi Polon puoleen sen jälkeen, kun tämä oli esiintynyt viime keväänä Ylen Inhimillisessä tekijässä. Ohjelma käsitteli huonosti tunnettua ja kiisteltyäkin CFS:ää. Sen jälkeen Polon yksityisvastaanotolle on virrannut yli 300 potilasta, jotka tunnistivat oireensa ohjelmasta, mutta eivät ole saaneet mistään muualta diagnoosia tai apua.
Satua ja muita potilaita yhdistää se, että he kokevat selittämätöntä ja äärimmäistä uupumusta pienenkin rasituksen jälkeen. Palautuminen vaikka vain suihkussa käymisestä saattaa kestää monta päivää. Lihasvoima ja lähimuisti katoavat, lepo ei virkistä heitä. Heille tehdään laajoja tutkimuksia, mutta mitään selitystä oireille ei löydy.
– Kun mistään ei löydy mitään vikaa, lääkäreillä on tapana ajatella, että päässä on vikaa, Olli Polo kuvaa tilannetta.
Sadunkin oireita on epäilty psyykkisiksi, ja hän on ravannut psykoterapiassa vuosien ajan. Polon mukaan ongelma on se, että lääkärit eivät tunne kroonista väsymysoireyhtymää tai jopa kieltävät sen olemassaolon, koska sairauden määritykseen ja hoitoon ei ole virallista suositusta. Tästä syystä joillekin Polon potilaista on tehty sadantuhannen euron edestä turhia tutkimuksia.

Kallis potilas

Heinäkuun alussa Satu soitti Olli Pololle autosta Jyväskylästä.
– Hän soitti, että on ulkona eikä voi mennä minnekään. Lupasin hänelle tilapäismajoituksen lääkäriaseman potilashuoneessa, koska olen lääkäri enkä voinut jättää sairasta sinnekään, Polo kertoo.
Sillä tiellä Satu on edelleen. Hän on ollut nyt neljä kuukautta Polon yksityisklinikalla. Polon kustannuksella, koska kukaan ei maksa hänen hoitoaan. Ystäviensä avulla hän on yrittänyt etsiä asuntoa, jossa hän ei saisi oireita – tuloksetta. Polon mukaan potilaan hoitaminen ilmaiseksi näin pitkään on hänen yritykselleen taloudellisestikin täysin kestämätön tilanne, mutta hänen lääkärin etiikkansa ei anna hänen heittää naista ulos kadulle.
– Olemme yrittäneet neljä kuukautta löytää Jyväskylästä tahoa, joka ottaisi asiasta vastuun, Polo sanoo.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Sisustusmateriaaleista

Maria Nordin oli kirjoittanut omaan blogiinsa (kulku linkkiin) todella hyvän kirjoituksen asumisen materiaalipäästöistä. Kannattaa todellakin käydä lukemassa.

Itsekin joudun tarkkaan miettimään mitä meille voidaan hankkia. Monesti voivat ihmiset kaupassa ihmetellä kun mä haistelen kaikkea läpi. :D Mutta esimerkiksi kodinkoneissakin on hurjasti eroa hajussa. Jotkut haisevat oksettavan pistäville ja osissa hajun tietää käytön myötä hälvenevän. Suosin kodin sisustuksessa metallia, lasia ja täyspuuta ja tekstiileissä turvallista tekstiiliä (ja vain luonnon materiaaleista tehtyjä). Metalli ja lasi ovat siitä aivan huippuja etteivät ne haise eikä ne voi imeä itseensä itiöitä kuin sieni.

Kannattaa vaikka joskus googlailla sanalla kemikaalien tutkimus tai kemikaalit ja tutustua aiheeseen netinkin kautta enemmän. Kemikaalit kun on niin helppo jättää takavasemmalle ja olla miettimättä sen enempää. Mun on nykyään vähän pakko miettiä.

Useat ihmisethän ajattelee vielä niin että kemikaaleista puhuminen on ihan turhaa hysteriaa, mutta väittäisin niiden syytösten johtuvan tiedonpuutteesta. Ja aiheesta ei tarvitse lietsoa hysteriaa vaan suhtautua siihen sen vaatimalla vakavuudella. Tässä hyvin asiallinen sivusto aiheesta: http://kemikaalikimara.blogspot.fi/

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulun lähestyessä

Oho, ollaan jo joulukuussa. Oon ollut aika väsynyt ja blogi on jäänyt vähän sivummalle. Mulla olis monta aihetta mistä kirjoittaa, mutta ne on nyt jäänyt pään sisään. Oon vaan haukotellut kaiket päivät ja jos jossain käynyt, niin sit taas tauottanut pari päivää menemisiä. Torstaina olin siskon luona ja innostuin pariksi tunniksi leikkiin pihaleikkejä ulkona. Ja edelleen lihaksiin sattuu. Eläköön tämä sidekudossairaus mikä mulla myös on. Mutta nyt oon käsin kotona kuitenkin puuhastellut pieniä. Neulepuikot on viuhuneet ja magneetteja myyjäisiin on väsätty. Kaikki mihin liittyy liimaaminen (tai muuten haisevat materiaalit) on mulle vähän no can do, mutta onneks mulla on toi tonttuapuri Samuel :) Tälläisiä tuotoksia mm. syntyi:





Askartelu on hullun terapeuttista! Suosittelen!

Tänään oon myös haaveillut muutosta Lappiin. Niin ihania tontteja olisi tarjolla. Ja ajatelkaa kuinka raikasta ilmaa virtaisi tuntureilla. Meidän tän hetkisen asunnon parvekkeen ovea ei kannata erehtyä aukaisemaan neljän maissa, sillä pakokaasun katku varsinkin pakkasilla on ihan kauhea. Mutta en kyllä yhtään tiedä osaisinko asua Lapissakaan asti, niin kaukana suvusta ja ystävistä. Tietty jos rakentaisi vierasmajan ja pakottaisi kaikki kyläileen koko kesäks meille. Ja kaiken ton lystinhän vois kustantaa kullanhuuhdonnalla. Ja Samuel menisi joulumaahan tontuksi töihin. :)

Aika joulutunnelmissa on kyllä joka päivä mennyt! Toisaalta aika siistiä, että kerrankin on aikaa hiljentyä joulun tunnelmiin. Mutta varmasti taas tammikuussa hakataan päätä seinään kun toivois niiden seinien vaan kaatuvan ja elämän taas alkavan. Mutta eihän sitä tiedä jos vuosi 2014 tarjoaisikin jotain uutta ja mahtavaa, vaikka muuton jonnekin raikkaimmille vesille.