Tilanne säikäytti sen verran, että päätettiin kysellä Samuelin mahdollisuuksia palata edelliseen työpaikkaan osa-aikaiseksi. Samuel kysyi vielä uudesta työpaikasta olisiko hajusteettomuus mahdollista, mutta se ei ollut minkäänlainen vaihtoehto. Sinänsä tosi sääli, koska työpaikka sijaitsi hyvässä rakennuksessa ja siellä jo käytettiin ilmanputsareitakin. Mutta eihän ne pystyneet estämään hajuhaittoja jos 40 ihmistä on pesseet itsensä hajuilla, laittaneet tukan kemikaaleilla ja kruunanneet paketin hajuvedellä.
No meillä on nyt se tilanne, että Samuel sai palata edelliseen työpaikkaan, missä on sitouduttu hajusteettomuuteen. Me ei haluttu alkaa riskeeraamaan mun terveyttä enää yhtään enempää. Mutta koska kyseessä on vain osa-aikatyö niin tiukkaa tulee taloudellisesti olemaan. Ollaan nytkin eletty ihan kädestä suuhun ja sama meno vain jatkuu. Aika tosi harmi homma kun kyseessä on muuten ihmiset jotka voisivat kyllä hyvissä oloissa työskennelläkin. Mä ihan tosissani jään odottamaan sitä hetkeä, että työpaikoilla hajusteiden käyttö kielletään samalla tapaa kuin tupakan poltto sisätiloissa. Firmojen kustannustehokkuuskin saattais harpata asteen ylemmäksi, kun ihmiset jaksaisivat tehdä paremmin töitä puhtaassa ilmassa. Ja mun on vähän vaikee jaksaa tässä hajusteiden kyllästämässä maailmassa, kun mut on pakotettu asumaan hajusteiden keskellä. Kun rahaa ei riitä omaan taloon järven rannalle elään omakustanneisesti. Loukussa ollaan. Niin kauan kunnes ihmiset alkavat välittämään omasta tai muiden terveydestä.