sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Loppuraportti paratiisista

Pahoittelen ettei minusta ole kuulunut hetkeen! Loppuaika Teneriffalla meni tosi nopeasti ja on ollut sen verran uusia projekteja etten ole kerennyt tänne päivittään tietoja. Mutta nyt saatte kuulla loppuraportin mun reissusta!



Kuten teille kirjoitinkin, aluksi oli aika paljon vaikeuksia etelässä. Mutta noin kahden kuukauden kohdalla alkoi mun kunto ja olo selvästi parantua. Voin sanoa, että olin kuin eri ihminen. Tunsin selkeästi, että jokin tulehdustila oli päässyt laukeamaan. Olin virkeä, iloinen ja energinen. Astma ei enää reistaillut ja kauppareissuistakin selvisin ilman ongelmia. Samuel tuli loppuajasta myös saarelle ja saimme viettää kauan odotetun häämatkan. Oli aivan ihanaa elää yhdessä normaalia elämää hetken, käydä kahvilla ja syömässä. Makoilla rannalla ja lukea. Se teki todella hyvää meille, koska viimeiset vuodet on ollut pelkkää kriisistä kriisin selviämistä. Palailinkin takaisin Suomeen hyvää oloa ja intoa täynnä.


No, jonkin aikaa reissu kannatteli ja kannattelee varmasti vieläkin, mutta nyt on taas tullut kuvioon nenäverenvuodot, lievä pahoinvointi ja väsymys. Myöskin kielteinen päätös Kevalta ammatilliseen kuntoutukseen pisti mielen aika matalaksi. Mutta lopulta sain armollisia uutisia Kelasta ja he myönsivät mulle tuon kuntoutuksen. Joten myöhemmin keväällä odottaa työkokeilu. Sitä odotan ilon ja kauhun tuntein. Tarkoitus on tehdä enemmän viestinnän hommia ja etänä ja miettiä samalla voisiko se olla mun uusi suunta. Mutta jos voisin valita, palaisin pysyvästi etelään, koska kyllä siellä on vaan niin paljon helpompaa hengittää. Toki jos siellä olisi pitkään, voisi olla se ongelmana, että altistuu siellä olevalle homekannalle, eikä parantava voima olisi niin suuri kuin se nyt on. Mutta onhan se ihmeellinen paikka, jos saarelta lähtee länteen päin niin vastassa on vasta Amerikan manner, joten voitte kuvitella kuinka puhdas ilma siinä välissä on.


Olen aloittanut uuden blogin Keskisuomalaisen alla olevassa Stoorissa, se keskittyy hyvinvoinnin ympärille. On mukava välillä kirjoittaa iloisista aiheista ja se onkin ollut mulle tämän vuoden henkireikä. Toivotan kaikki te lukijat tervetulleiksi seuraamaan myös Helposti parempaa. Tulen edelleen aina välillä päivitteleen tänne juttuja, joten kannattaa täälläkin pysyä kanavilla! Voikaa hyvin ja aurinkoa jokaisen päiviin!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sait tuommoisen mahdollisuuden kokea, että normaalielämääkin voi vielä viettää. Voin vain kuvitella sen fiiliksen, miltä tuntuu olla pitkästä aikaa terveempi. Olisiko ihan mahdoton ajatus etsiä töitä Välimeren suunnasta tai Kanarialta, ja muuttaa sinne? Itse haikailen asumisesta Kreikan saaristossa, oloni oli siellä huikeasti parempi kuin täällä - enkä viimeksi käydessäni edes ollut vielä homealtistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kyllä tosi kiitollinen reissusta! Oon kyllä jonkin verran noita töitä kattellut, mutta vaatisi ison loikan lähteä kokeilemaan. Mutta jos tää olo ei täällä etene ja tuleva työkokeilu osoittautuu umpikujaksi niin täytyisi varmaan laittaa iso rohkeuden vaihe päälle! Ja kyllä koko ajan seuraan juttuja, missä ihmiset on uskaltautuneet lähtemään. Oi, mä niin näkisin sut Kreikassa ja sulla olisi oma saippuakauppa <3

      Poista
    2. Ehkä vielä joskus eläkeiässä onkin ;D Tai jos voitan sitä ennen lotossa, niin olisi taloudellisesti mahdollista toteuttaa itseään ja asua missä haluaa...:)

      Poista